Riittämätön bloggaaja

3/15/2016

Toivon, että jokainen siellä ruudun toisella puolella lukisi tän postauksen ja sen jälkeen rustaisi ajatuksensa kommenttiboksiin. Mä tarvitsen nyt jelppiä. Mun piti saada vähän tilaa ja ottaa taukoa koko blogista. Kummallista, miten siitä mitä rakastaa niin paljon voi tulla yhtäkkiä niin ahdistavaa. Koko bloggaaminen tuntui vaan huonolta ajatukselta, enkä saanut tuotettua mitään tekstiä tänne. Tajusin. et tartteen breikin. Mä oon viimeaikoina ruennut miettimään tätä blogia ja sen merkitystä. Bloggaajana mulla on ollut tosi riittämätön olo ja rupesin pohtimaan mistä se kaikki kumpuaa. Miks musta tuntuu tältä? Musta tuntuu, ettei mulla vaan enää oikein ole mitään annettavaa. Että en pysty enää inspiroimaan teitä toivomallani tavalla. En herätä keskustelua, en kerää kommentteja. 

kollaasi_2 kollaasi_4
Mulle on tullut olo, että oon teille reseptipankki. Rakastan toki terveellisten reseptien kehittämistä ja musta on ihana, että myös te ilmeisesti niistä inspiroidutte. Haluun kuitenkin olla myös enemmän. Ja resepti-innostuksenkin luen pääosin rivien välistä, sillä mun reseptejä tallennetaan bloglovinissa useita kymmeniä kertoja. Kommentteja nuokaan postaukset eivät kerää paljoa. Tein sen virheen, että rupesin vertailemaan blogiani muihin. Miksi muiden blogeissa on useita satoja seuraajia, miksi muiden blogeissa on niin ihania kuvia, miksi muut kirjottavat niin hyvä tekstejä ja miksi niiden postaukset saa niin paljon kommenttia? Mun ei, ei mitään näistä.

kollaasi_3 kollaasi_1
Sekamelska ajatusmyrskyn seurauksena päädyin siihen, että hetkonen en todellakaan halua olla niinkun muiden blogit. Haluan olla just oma itteni ja rehellinen sellainen, enkä halua yrittää jäljitellä yhtäkään muuta blogia. Itteäni varten oon ruennut tätä tekemään ja niin tuun tekemään jatkossakin. Ikinä, ei vaan pitäs verrata itseään tai tekemisiään muihin. Ei oo mitään syytä. Mun blogi on nyt ja tulee olemaan just mun omannäkönen ja se on asia, joka ei tuu muuttumaan. Mä nään kävijämääristä, että teitä käy siellä paljon. Tai ainakin paljon mun mittakaavassa. Seuraajia tulee joillain viikolla jopa kymmeniä uusia ja kävijöitä on päivittäin ihan oikeasti tuhansia. Kommentteja 0-4 yleensä. Mulla on vaan kaikesta huolimatta niin riittämätön olo. 

En oikeastaan tiedä edes miksi tästä avaudun tänne. Mulla vaan oli tarve puhua, että saisin ajatuksia selvemmäksi. Avautukaa mulle, puhukaa mulle. Pliis. Haluan tietää.

37 kommenttia

  1. Tiedätkö, olet juuri täydellinen sellaisena kuin olet. Täydellinen kokonaisuus! Kaikki rajoitukset joita ajattelet ovat sinun itsesi määrittelemiä. Kun poistat nuo rajoitukset, olet vapaa tekemään, olemaan ja saamaan mitä ikinä haluat! ♥ Löysin blogisi lukulistalleni kauniiden kuviesi, hyvin muotoiltun tekstin ja mielenkiintoisen sekä samanlaisen elämäntyylin takia! Älä lähde etsimään tietä, joka miellyttäisi muita vaan kirjoita just siitä, mikä sulle on tärkeää! Tämä lämminhenkinen aitous, mitä blogissasi on näkynyt, välittyy meille lukijoillekin! ♥ :)

    http://jasmin-alexandra.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti kirjoitit. Kiitos näistä sanoista <3 Varmasti oon aina kirjoittanut ja tuun kirjoittamaan, siitä mitä rakastan :) Ihanaa kevättä sulle!

      Poista
  2. Anonyymi3/15/2016

    Ei kannata verrata itseään muihin, koska se on loputon suo: aina on joku joka tuntuu olevan kauniimpi/parempi/suositumpi/hauskempi.. jne. Olet hyvä ja riittävä juuri tuollaisena kuin olet, äläkä koskaan yritä muuttaa itseäsi sen takia että luulet muitten ehkä ajattelevan niin. Hymyä huuleen ja anna asioitten mennä omalla painolla! Lukijat huomaavat kyllä jos blogijutut ei tunnu aidolta vaan väkisinväännetyiltä, parasta siis tehdä just sellaisia juttuja mitä itse tahtoo, niistä mekin tykätään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ei mun tarvitsekaan verrata muihin, mut haluan pyrkiä inspiroimaan ja se riittämättömyyden tunne oli ehkä enemmänkin sellasta hukassa oman itteni kanssa olemista :) Aitous on tosi tärkeää, se on ihan totta!

      Poista
  3. Moikka Emilia! :)

    Minä luen blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti ja tykkään kyllä kovasti. Teksti on sujuvaa ja kuvat kauniita - hyviä aiheita unohtamatta! Kommentointia en ole erityisemmin harrastanut, mutta sen kanssa täytyisi kyllä tsempata. Pienet viestit piristävät aina! :)

    Itse olen pitänyt blogiani pian neljä vuotta, eikä kävijämäärät huitele sadoissa. Tavallisin lukema taitaa olla noin parisataa päivässä - ei siis mitenkään erityisen paljoa.. Silti jaksan aina innostua niistä muutamistakin vierailuista ja satunnaisista kommenteista. :)

    Tsemppiä bloggailuun ja mukavaa alkanutta kevättä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka:) Pienet viestit tosiaan aina piristävät, vaikka ei sitä tule muidenkaan blogeihin niitä kovin usein rustailtua. Pienet asiat saa tosiaan täällä blogin puolellakin hymyn huulille:) Kiitos sulle mukavasta kommentista ja oikein aurinkoista kevättä sinnekin<3

      Poista
  4. Sun blogis on mahtava! Just hyvä just näin eikä tarvi olla mitään muuta. Sen perusteella mitä täältä blogista oon lukenut niin koen, että mulla on aika samankaltainen ajatusmaailma kun sulla, en vaan koskaan oo liittynyt lukijaksi saati sitten kommentoinut mitään. Joka postauksen oon kuitenkin käynyt lukemassa niin kauan kun muistan. Ainakin mua insipiroit edelleen tosi paljon ja sun asennetta elämään ei voi kun ihailla. Keep up the good work! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että oot pysynyt matkassa mukana pitkän aikaa ja toivottavasti pysyt jatkossakin<3 Ihanaa kevättä sulle!

      Poista
  5. Rupesin seuraamaan sun blogia aika vähän aikaa sitten just sen takia, että inspiroit mua valtavasti! Täytyy myöntää, että on itselläkin vähän kehittämistä kommentoinnin suhteen, harvoin kun tulee mitään kommentoitua, vaikka just ne kommentit ovat varmasti bloggaamisen just niitä parhaita juttuja. Toivon siis superpaljon, että jaksat jatkaa tätä sun blogia just nimenomaan vertaamatta tätä muihin ja tekemällä vaan omaa juttuas. Sillä tavoin saat varmasti bloggaamisesta eniten iloa, ja se ilo välittyy meille lukijoillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentit tosiaan piristävät päivää ihan älyttömän paljon :) Oot ihan oikeessa ja näin aion tehdäkin! :)

      Poista
  6. Voi kuule Emilia, sun blogi on aivan loistava just tämmöisenä, kun se on nyt ollutkin. Sä ja sun tekstit ootte parhaimmillaan silloin, kun et turhaan mieti mitä muut siitä ja tästä ajattelee, tai suotta vertaile itseäsi/blogiasi muihin.
    Toki jos lukijat ovat laiskoja kommentoimaan (kröhöm myönnyin yhdeksi niistä... yritän ryhdistäytyä!), niin väistämättäkin tulee vähän semmonen riittämätön fiilis ja pohtii, että saakohan kukaan näistä omista löpinöistä edes mitään irti. Mutta ihan satavarmana saa. Oot niin inspiroiva tytsy treeni-, ruoka-, ja arkipostauksinesi, että kannattaa luopua liian korkeista tavotteista ja estoitsta ja antaa mennä vaan! Laitat aivot narikkaan ja kirjotat just niistä jutuista, mitkä mieleen juolahtaa. Ja ennen kaikkea nautit siitä, mitä teet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3/15/2016

      Reetta vei sanat suusta. Harmittaa, ettei tule kommentoitua kun varmaan pari kertaa puolessavuodessa aina jotain, vaikka blogisi on mielestäni tosi kovassa iskussa! Blogisi on tosi raikas ja aiheesikin raikkaita, vaikutat jotenkin samalla "modernilta luonnonlapselta". Itse olen myös Joensuusta, ja mukava nähdä joensuulaisia bloggaajia netistä käsin. Kiva olisi joskus jonkinlainen blogimiitti, who is with me?! :)

      Älä ota paineita blogin kanssa, kaikki omalla painollaan ja tavallaan! :) Kiva lukea kaikenlaisia pohdintojasi, miten olisi mielipidekirjoitus? Yleensä ne herättää anonyymien huomion, kerta kaikilla omat mielipiteensä asioista..
      Olen myöskin huomannut, että bloggaajat jotka herättävät joissakin ihastusta ja joissakin raivoa saavat todella paljon kommentteja, mutta niissä varmaan on enemmän sitä huonoa.. Että minun mielestä vedät tätä juttua hyvin, sillä et vissiin herätä muutakuin positiivista mieltä muissa?! :D

      Hyvää kevättä ja jaksuja!
      J

      Poista
    2. Reetta: Kiitos sulle kauniista sanoista. :) Nimenomaan sitä oon mietiskellyt, et onko tässä järkeä, jos kukaan ei saa mun höpinöistä mitään irti. Rakastan tätä hommaa kuitenkin ihan älyttömän paljon ja teen tätä suurella sydämmellä. Mukava, jos sekin on välittynyt! Kiitos tsempeistä<3

      Anonyymi: Mukava kuulla, että pidät blogistani. :) Mielipidekirjoitus on hyvä idea, pistetään korvan taakse! Ja tuossa oot oikeassa, mun blogiin tulee TODELLA vähän semmosta ikävää kommenttia, kai se on ihan hyvä asia.

      Ja ehdottomasti peukut blogimiitille!! Ois tosi kivaa tavata muita Joensuulaisia Bloggaajia:)

      Poista
  7. Anonyymi3/15/2016

    Löysin tän blogin ehkä jokunen viikko sitten ja täytyy sanoa että oli kyllä hyvä löytö! On kiva seurata tommosta hyväntuulista meininkiä, jossa hyvinvointi on noin tärkeetä eikä treenaaminen sen takia mee liian pitkälle vaan välillä otat rennosti :) plus on hauskaa että rakastat ruokaa niin paljon! Sama täällä :D jatka ihmeessä just sillä tavalla että tuntuu hyvältä, ei kannata vertailla liikaa. Me jotka tätä sun blogia luetaan saadaan just täältä inspiraatiota ja jaksamista huolehtia itestä ees vähän paremmin. Monesti kommentointi vaan jää, pitäis ehkä reipastua siinä... sitä vaan helposti ajattelee että en viitsi tuhlata bloggaajan aikaa tämmöisiin turhiin kommentteihin :D aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa matkaan! Kiva, että löysit tiesi tänne:) Ruoka on parasta <3 Älä missään nimessä ajattele noin! Jokainen kommentti on hymy mun päivään. Mukavaa kevättä sinne!

      Poista
  8. Kaikilla bloggaajilla käy sillon tällön samat ajatukset mielessä! Elä huoli, luen sun blogia aina vaikka toisten blogeja en lukulistalta jaksaisi tai ehtisi lukea. ♥ Sen oon kyllä huomannut, että todella moni bloggaaja pohtii nykyään, miksi kommentointi on vähentynyt blogeissa :o

    Minäkin pidin lomaa blogista, kun en kotona koneen ääressä edes ollutkaan. Vuosi 2016 on muutenkin mennyt todella laiskasti mulla blogin kanssa, mutta nyt sain taas jostain intoa alkaa kuvailemaan ja kirjottelemaan! Ei tarvii stressata, ei lukijat tuomitse tai kyttää, jos juttua ei välillä joka päivä tule :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla:) Sulla on tosi hyvä, kun sulla on myös muita ympärillä, jotka napsii susta kuvia! Itte oon täällä aika yksinään..

      Poista
  9. Anonyymi3/15/2016

    Mä jo pelästyin, että yks mun ehdottomasti luetuimpia blogeja lopettaa kun kiireessä vilkaisin otsikon! Älä ihmeessä pohdi mitään riittämättömyyttä, sun blogi on juuri sun näkönen ja eroaa ihanalla aitoudellaan muusta massasta. On ihan ymmärrettävää välillä pohtia blogin jatkoa, mutta tilanne pysähdyttää hetkeksi ja yleensä siitä saa paljon uutta puhtia jatkaa eteenpäin kun saa taas ideasta kiinni! :) tsemppiä hei sulle ja täällä ainakin toivotaan että vielä jatkaisit motivoivaa blogiasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiei, ei ollut tarkoitus säikäyttää! :D Kiitos ihanista sanoista ja kyllä täällä jatkamassa ollaan:)

      Poista
  10. Anonyymi3/15/2016

    Moi! Oon lukenu sun blogia jo jonkun aikaa, joskus aktiivisemmin, joskus vähemmän aktiivisesti. Monesti oon ajatellu kommentoija, mutta aina se on jääny. Joskus oon saanu sen kommentin jo lähtemäänki, mutta liian harvoin. Siitä taas lukijana kokee vähän omantunnontuskia :D Kuitenki haluan nyt kiittää sua ihan tosi tosi paljon sun blogista, ja siitä inspiraatiosta, mitä oot jakanu täällä kaikille meille, joilla liikunta ja terveelliset elämäntavat tarvii välillä tsemppiä. Harmittaa vaan kovasti, jos sun riittämättömyydentunne johtuu siitä, että kommentteja ei tuu. Täytyy aktivoitua enemmän tähän kommentointiin. Jatka samaan malliin, ja niin, että itestä tuntuu hyvältä. Ihanaa kevättä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lämpimistä sanoista :) En halua tietenkään syyllistää lukijoita, ei se teidän vika ole. Oon vaan meittinyt, että saako kukaan tästä blogista mitään ja teidän ihanat kommentit on kyllä nyt saaneet mun riittämättömyyden tunteen katoamaan täysin! :) Samoin sinne, mukavaa kevättä!

      Poista
  11. Anonyymi3/15/2016

    Moi! Sinun blogis on aivan ihana, niin kuin sinäkin! Jatka samaan malliin. Kyllä sitä luetaan ja ihaillaan. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  12. Moi! Apua kun säikähin otsikkoa lukiessa, että nyt tää blogi tulee tien loppuun! Onneksi näin ei kuitenkaan ollut kun luin sisällön! Ainakin heti alkuun plussaa otsikoista, jotka pakottaa lukemaan ;)
    Täytyy nyt sanoa, että sä ja sun blogi on uskomaton! Älä missään nimessä ajattele että olisit jotenkin huonompi, tai että sulla olis rumempia kuvia kuin monella muulla NÄIN EI OLE, siis oot yks niistä blogeista, joita seuraan ahkerasti ja en vaan käsitä, miten saat puhelimella niin upeita kuvia? Ensinnäkin perus selfien ottaminen niin ei multa vaan luonnistu, puhumattakaan että saisin jostain aamupala pöydästä herkullisen kuvan, eiei vaan se onnistu :D
    Sata miljoonaa plussaa sun teksteistä, niin tsemppaavia ja motivoivia! Ihana lukea kun sulla on niin ihanan pirteä luonne :)
    Harmittaa että tunnet tälläsiä tunteita just ton vähäisen kommennoinnin takia :( itse tosi laiska heittää ihan perus kommenttia, täytynee aktivoitua koska positiivista palautetta tämä blogi ansaitsee!
    Sitten loppuun vähän sellaista asiaa, että SÄ olet se henkilö joka on saanut mut pois tästä pakko treenaamisen yms ajattelusta.. sun tekstejä lukiessa oon tajunnu mikä täs elämäs on oikeesti tärkeintä, läheiset ihmissuhteet ja oma, aito onnellisus vai näkyvät vatsapalikat? Nykyään treenaan ilosta ja sen tuottamasta ilosta enkä sen takia että olisi pakko että näyttäisi hyvältä! ja kaikki tämä vaan sen takia, että sun tekstejä lukiessa koin kovan kolauksen että missä mennään!
    Kiitos blogista ja sen ihanista, inspiroivista teksteistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mulla tuli ihan kylmät väreet sun kommenttia lukiessa. Kiitos <3 Voisin tehdä tommosen puhelimella kivoja kuvia postauksen, oon itekki ruennut nyt vasta panostamaan asiaan ja oppinut muutamia kikkoja! Siinäkin voi kehittyä ;) Ja laita vaan ihmeessä kommenttia tulemaan jatkossakin, niitä on ihana lukea :)

      Ihan uskomatonta, että oot saanut noin paljon tästä blogista ja pystyt nyt nauttimaan elämästä eri tavalla. Me eletään kerran ja onnellisuus on se asia, mikä meitä täällä vie pitkälle ei se rasvaprosentti. Kiitos vielä ihanasta kommentista<3

      Poista
  13. Mä oon samaa mieltä tuosta, että on tärkeää blogata itseään varten ja ensisijaisesti juuri itselleen. Niin oon itekin tehnyt niin kauan kuin oon blogannut (ja erinäisten blogien parissa on totisesti vierähtänyt pitkä aika). Ei ole mitään tarvetta mahduttautua mihinkään muottiin. Itellä ei bloggaamisesta ole oikeastaan tullut paineita, ehkä siksi ettei omaan henk.koht. blogiin ole tullut panostettua tähän mennessä niin paljoa kuin koirablogiin, mut toisaalta pystyn hyvin ymmärtämään koska muistan sen vaiheen, kun postausideoita tuli mietittyä toden teolla.

    Tauko on aina ok, eikä bloggaaja mun mielestä ole lukijoille tilintekovelvollinen siitä milloin hän blogiaan haluaa päivittää. Mitä kommentteihin tulee, niin itellä tulee todella, todella harvoin kommentoitua yhtään mihinkään blogiin. Usein tuntuu, että ei ole mitään järkevää sanottavaa. Ehkä tosin pitäisi ahkeroitua, koska kyllähän ne satunnaiset kommentit omassakin blogissa piristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne kommentit aina piristävät, mutta itsekin oon välillä laiska kommentoimaan. :) Bloggaajat on parhaita kyllä just sillon, kun me ollaan omia ittejämme ja toteutetaan sitä, eikä yritetä olla jotain muuta. Mukavaa kevättä sulle!

      Poista
  14. Anonyymi3/16/2016

    Samaistun ylläoleviin kommentteihin, että oon turhan laiska ikinä kommentoimaan mitään postauksia. Sun blogis on just hyvä ja mä nautin eniten niistä postauksista, kun pohdit asioita syvällisemmin!

    Älä vertaa ittees muihin bloggaajiin, oot nimittäin ainutlaatuinen. Harmi, että lukijakunta on kommentoinnissa passiivinen. Mutta eiköhän me tehdä siihen muutos tällä porukalla! :)

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että matkassa oot kuitenkin! Ja kommentointi on aina tervetullutta, se lämmittää sydäntä<3 Mukavaa kevättä!

      Poista
  15. Anonyymi3/16/2016

    Ihana blogi!:) innolla odottelen aina uutta postausta..:) aina ei olevinaan kerkiä/jaksa kommentoida;)

    VastaaPoista
  16. Mäkin jo pelästyin että tää blogi on tullu tiensä päähän!!!! Onneks ei!! Joooo o yhdyn noihin edellisiin, oon vaan järjettömän laiska kommentoija... Tuntuu vaan että ei oo mitään järkevää sanottavaa, tai sit jos on niin kommentista tulis for real sellanen kilometrin mittanen, eikä sittenkään jaksa kirjottaa :-D mutta siis sun blogi on kyllä ehdottomasti yks lemppareista, oot hyvä just tollasena kun oot, älä lopeta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu tarkoitus säikäyttää:) En oo tosiaan lopettamassa, saan teistä niiiiin paljon voimaa:) Ei haittaa, jos kommentti on kilometrin tai kaksi. Kyllä mä jaksan lukea ja lupaan, että saatte hymyä mun päivään. Koskaan en oo kommenttien takia tuskaillut. :) En lopeta<3 Ihanaa kevättä sulle!

      Poista
  17. Anonyymi3/18/2016

    Moi!
    Sun blogi on aivan ihana ja on kyllä heti päivän piristys jos sulla on uus postaus! Sun blogin ulkoasu on aivan ihana, kuvat on nättejä ja teksti hyvää. Tykkään tosi paljon ruuanlaitosta ja leipomisesta ja sun reseptit on ollu ihan huikeita! Tykkään myös lukee kaikenlaisista treenijutuista. Ylipäänsä sun blogin aiheet on tosi kiinnostavia ja inspiroivia! En oo liittyny lukijaks enkä kommentoikaan ikinä...ehkä voisin jollain tapaa yrittää aktivoitua kommentoimaan :) ymmärrän kyllä että bloggaaja saa kommenteista piristystä niinkun lukijat postauksistakin. Oon tosi ilonen että aiot vielä blogata! Tosi monet bloggaajat kyselee postauksissaan lukijoilta mielipidettä postauksistaan yms. En ite oo ikinä blogia pitänyt niin en tiiä, mutta jotenkin tätä ihmettelen. Eikö bloggaajan pitäis tehä postauksia just niin usein tai harvoin kun haluaa ja just siitä mitä haluaa, just sen mittasia kun haluaa. Lukija sit päättää onko tän blogin sisältö itselleen mieleistä eikä niin että bloggaajan pitää yrittää miellyttää mahollisimman isoa joukkoa ihmisiä...kaikki kun ollaan niin erilaisia. Okei yritän jatkossa myös kommentoida jotain järkevämpää ja selkeempää.. :D mutta tiivistettynä sun blogis saa sydämiä <3<3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ihana kommentti <3 Kiva, et useammat aiheet piristävät! Tossa oot ihan oikeessa, että bloggaajan pitäs itse määritellä sisältöä ja lukijat päättää lukevatko vai ei. Mullakin ois vaan NIIIIN paljon mistä kirjottaa, niin kyllä tavallaan on kiva tietää, että mitkä on niitä teistä kiinnostavia juttuja! Toki kaikki on erilaisia ja se on ihanaa, se on rikkaus:)

      Poista
  18. Anonyymi3/19/2016

    Siun blogi on yks miun lemppariblogeista ja saan siitä ihanine kuvineen huikeen paljon inspiraatiota terveellisempään elämään ja treenaamiseen. Harvoin tulee itelläki kommentoitua, mutta kaikki tekstit oon lukenut jo monen vuoden ajan. Siun elämä vaikuttaa sivusta katsottuna kadehdittavan täydelliseltä ja oot aivan upeannäköinen. Luulen et tän blogin lukijakunta on semmonen, joka ei niin paljon harrasta kommentointia, useisiin blogeihin tulee kommentteja lukijoilta, jotka on iältään varhaisnuoria. Mutta täällä siis ainakin blogistasi tykkäävä lukija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että luet blogia :) Ei mun elämä ole täydellistä, ei ole kenenkään. Mut nautin tästä just tämmösenään ylä- ja alamäkineen. :) Mukavaa kevättä sulle!

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥