Terveyspommi - minttusuklaasmoothie

9/30/2014


Suklaasmoothie:
1 banaani
1 tl raakakaakaojauhetta (tai maun mukaan)
makeutusta (steviaa)
1 tl vanlijasokeria
suklaa mantelimaitoa

Minttusmoothie:
1 banaani
mantelimaitoa
tuoretta sitruunamelissaa 
tuoretta minttua
teelusikan kärjellinen spiruliinaa

1. Blendaa molemmat smoothiet, asettele kerroksiksi lasiin  ja nauti. Nesteen määrä riippuu, miten paksua smoothieta haluat. 

Siitäpä ihana smoothie resepti, joka on rakennettu tuoreista ja puhtaista luonnon raaka-aineista, pientä piristystä sairaselun keskelle. Pari viikkoa on nyt sairasteltu ja kuten varmaan oikein hyvin ymmärrätte, bloggaaminenkaan ei ole oikein ollut kuvioissa mukana ihan vaan sen takia, ettei oo ollu voimia oikein ajatustoiminnan käynnistämiseen. Kaks viikkoa oli aika rankka setti olla tekemättä oikeastaan YHTÄÄN mitään ja nyt sitä osaa arvostaa taas terveyttä ihan eri tavalla. Tänään luulin pääseväni takaisin normaaliin elämänrytmiin mut sain vielä ikävän syysflunssan hankittua, joten en pääse vieläkään reenailemaan. Kärsivällisyyttä ja positiivisuutta koetellaan nyt oikein kunnolla. Koulu kuitenkin alkoi taas ja nyt toisessa jaksossa on hiukan enemmän opiskeltavaakin, kuin ensimmäisessä. Yritän ottaa tähän jaksoon sellaisen taktiikan, että vaihteeksi kuuntelisin tunneilla, niin jäisi vähemmäksi lukeminen koeviikolla, who's in?`

Ihanaa alkavaa viikkoa, muistakaa nauttia tuosta raikkaasta syysilmasta ja noista ihanista väreistä! Voi kun pääsisi itsekin nauttimaan ☺



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥